torstai 1. helmikuuta 2024

Pitkästä aikaa hei taas







 Heippodus deippodukset kaikille!! #sydän


Moni onkin jo kysellyt, että milloin tulee uusi päivityksiä. On tässä ollut vähän kaikenlaista, joten tauko on venähtänyt aika pitkäksi, mutta nyt odotuksenne palkitaan.


En ole hankkinut juurikaan uusia vaatteita viime aikoina, joten esittelen kaikki yhdessä kuvassa. Nämä upeat kärpässienisukat sain joululahjaksi. Kyseessä ei siis ole jalkasieni, vaan tuollaiset kuviot sukissa. Ei syytä huoleen siis! Housuina tässä kuvassa on merinovillaiset kalsarit, koska kotona voi olla kalsareissa. Takin ostin käytettynä nettikirppikseltä. Tämähän ei asukokonaisuushan, vaikka tyylikäs onkin, ei ole oikeastaan millään tapaa käyttökelpoinen mihinkään tilanteeseen, ehkä poislukien muotinäytös, joten suosittelen tällä kertaa pukemaan jotakin muuta.




Näiden uusien vaatteiden lisäksi on pari sisustusjuttua. Ensimmäisenä olohuoneen kruunaamaton kuningas ja keisari eli mekanismituoli. Kyllä kelpaa tuohon nukahtaa vaikka tv-sarjaa katsellessa. Sitten voi katsoa saman jakson myöhemmin uudestaan, kun ei muista mitä on tapahtunut ja säästää selvää rahaa, kun ei ehdi käyttää niin monia suoratoistapalveluita. Hyvä sijoitus siis tuo mekanismituoli.


Tuolikuvan taustalla jo vähän näkyykin innovatiivinen kasvilamppuratkaisu, mutta tässä vielä lähempi kuva. Jos kasvinne kasvavat niin kovasti, että loppuu säätövara lampusta, niin apu löytyy tästä jokakodin monitelineestä, eli mikrofonin jalasta. Siihen vaan lamppu kiinni ja säätämään lisää korkeutta. Sikälikin kätevä, että jos tahtoo puhua kasveille mikrofonin välityksellä, niin sen saa nyt kätevästi tuohon samaan telineeseen ja kädet jäävät vapaiksi muihin hommiin.


Nyt kun tuli valoista puhe, niin laitetaan vielä keski-ikäisen perhonsitojan parhaat kaverit, eli lukulasit ja tuollainen meikkausvalo. Jo näkee pyöritellä karvoja koukulle. Lukulaseissa on hieno violetti väri, mutta vain sisäpuolella. Ulkopuolelta ne ovat mustat. Tätä hieman ihmwttelen, mutta ihan hyvät lasit on jostain lähikaupasta löytynyt.



Eipä oikein muuta tällä kertaa. Toivottavasti seuraava tulee nopeammin. Bloggailemisiin!!!


PS: unohdin aivan kertoa verhoista, mutta ensi kerralla sitten!

torstai 9. maaliskuuta 2023

Innovatiiviset terveiset sairaslomalta

 

Heissull geissull vaan heiluvillenne!!!


Tiedättekö mikä on nyt erityisen muodikasta? No avantouinti on yksi ja toinen on sitten merinovilla. Tässä kuvassa suoritan aamutoimia avantopulikointireissun yhteydessä. Sen lisäksi, että tässä huolehditaan suun ja hampaiden hyvinvoinnista, niin väitetään avantouinnilla olevan muitakin terveyttä edistäviä vaikutuksia. Tätä kirjoittaessani olen kuitenkin sairaslomalla flunssan takia ja haluaisinkin nyt tietää, että missä meni vikaan ja ketä voi syyttää? Kirjoittakaa vaikka kommentteihin.

Merinovillaa on tuo pipo, muut karvat omia. Tarkoituksella tarkensin vähän huonosti ja pikkaisen täräytin kuvaa siten, ettei pipon merkki näy kunnolla, koska senkin olen ostanut sponsoridiilien vähyyden vuoksi omilla rahoillani. Ihan siis vihjeenä.


Tässä saikutellessa on ollut paljon aikaa katsella esim. kalastus- ja perhonsidontavideoita ja levätä sängyssä. Siinä helposti väsyy käsi tai tulee muita ongelmia, kun yrittää kannatella kännykkää sopivalla katseluetäisyydellä. Minulla on tietenkin tähänkin oivallinen ja innovatiivinen ratkaisu. Viritin mikrofonitelineeseen mikrofonin sijaan selfie-kepin ja siihen sitten matkapuhelimen. Kyllä kelpaa. Koska kuvausassistenttini ei ollut paikalla, palkkasin malliksi Jasun.


Mutta eipä tässä sairaslomalla jaksa mahdottomia rehkiä, eli lopetellaanpa tähän tällä kertaa ja hyvää kevättä ja bloggailemisiin!



lauantai 3. syyskuuta 2022

Menneen kesän Tompat sisäkkäin

 

Syksy saa tai jotain eli pusuja kaikille 2.9999999999999)))))))


Enää ei muuten ole kesää jäljellä. Siksipä esittelen vähän koleinta, eli viileintä ja hottiksinta kesämuotia. Miksi näin, saatatte ihmetellä. No siksi, että muuten kaikki olisivat kopioineet kesätyylini. Ensi kesänä se ei haittaa, koska silloin olen jo lanseerannut uuden tyylin. Ovelaa, vai ketä?

 

Meillä tehtiin vähän vaatekaappi-inventaariota ja siinä ohessa kähvelsin omaan käyttööni Homomaatuskatomppa-paidan ja pallishortsit. Loistava yhdistelmä! Asu viimeistellään aina kesään sopivilla kumisaappailla ja tyylikkäällä päähineellä ja aurinkolaseilla. Kelpaa lähteä vaikka terassille tai pussikaljalle ja juttukavereita löytyy varmasti.


 Iltasella, kun sää viilenee, voi päälle lisätä teemaan sopivan Love beer hate fascism -hupparin. Juttukaverit saattavat vähän vaihtua, mutta meno pysyy yhä mukavan vaarallisena. Tässä vielä vauhdikkaampi kuva samasta asusta, jos vaikka menee juoksuhommiksi.

Täällä lapissa kaikki kukkiin nopeasti ja siksi on lyhyt tämäkin postaus. Hyvää syksyä ja bloggailemisiin!!

...ja niiden sisällä on karskeja äijiä ja niiden sisällä on karskeja äijiä...





perjantai 1. heinäkuuta 2022

Maailman Paras ja Ainut ja oikea Vanhan kansan mummonuuni lohi

Sulen siiner ja sommarenit vaan kaikille kamraateille <3<3<3


Viime aikoina muotibloggailijaanne ovat kiinnostaneet etupäässä modulaariset syntetisoijat ja kalastus ja siksikään blogipostailu ei ole osoittanut tihentymisen merkkejä. Ensin mainittu harrastus on ollut kovassa nosteessa jo useita vuosia ja koronan myötä kalastuksen suosio on lisääntynyt lähes räjähdyksen omaisesti ja siten Muotin vieressä onkin jälleen ollut aallon harjalla ja eturintamassa.


Nyt on niin kuuma, ettei jaksa edes kalastaa, mutta syödä ihmisen täytyy. Niinpä sainkin idean uudesta aluevaltauksesta, eli Muotin vieressän ensimmäinen ruokaohje eli resepti. Opin tämän joltain kaveriltani (en valitettavasti muista keneltä), joka oli varmaan oppinut sen omalta mummoltaan. Pitemmittä puheitta, tässä teille:

 

Maailman Paras ja Ainut ja oikea Vanhan kansan mummonuuni lohi

1. Hanki lohi tai vastaava kala. Mutta älkää nyt helvetissä mitään norjalaista kassilohta hankkiko, se on maailman myrkyllisin elintarvike ja ekologinen katastrofi. Itse pyydystin lähijoesta pride-viikkoon sopivasti kirjolohen eli sateenkaariraudun. Moinen kirjava kala saattaa toki herättää hämmentäviä tuntemuksia kunnon tosihenkilössä, mutta kannattaa kokeilla vaan rohkeasti. Voi vaikka yllättyä iloisesti.

 

2. Perkaa kala, jos et hankkinut valmiiksi perattua.


3. Suolaa kala parilla kourallisella karkeaa merisuolaa.


4. Lämmitä uuni 200 asteeseen.


5. Kala uuniin.


6. Paista kala vaikka 42-asteiseksi, jolloin se on bueno, eli oikein hyvä.


7. Paista varmuuden varalta vielä ainakin puoli tuntia.


8. Tarjoile Maailman Paras ja Ainut ja oikea Vanhan kansan mummonuuni lohi voipottujen kanssa.


Voipottujen valmistaminen on helppoa: tarvitaan vain perunoita ja voita. En laita tarkempaa reseptiä. Kysykää vaikka mummolta.


Ruokajuomaksi suosittelen sellaista sateenkaariväriin pakattua olutta. En maun takia, vaan ihan muista syistä.


Lyhyesti virsi kaunis ja Suvivirsi mieluummin veisaamatta kokonaan, eli eipä tässä enää muuta kuin bloggailemisiin ja iloisen väristä kesää sen ansaitseville.

 

PS: Eikös Karhu-olut vähän viitannut homoiluhommiin jo ennen pride-värejäkin, häh? Vai miksi te sitä muka joitte?

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Kotoilua

 

Hästen springer som hösten ja mitä niitä oli vaan teille kukkeroiset!!!!


Aika hiljaista on ollut täällä Muotin vieressä viime aikoina, mutta niin on kulttuuririntamalla muutenkin. Sen sijaan sellaisissa paikoissa, joissa vuodenaika määräytyy sen mukaan, minkä kuvan johtaja laittaa seinälle, on käynyt ainakin sen verran kuhinaa, että on siirrytty kevääseen. Itse en ole kyseistä siirtymää päässyt todistamaan, koska olen ollut sairaslomalla ja koronaeristyksessä, eli siis kotoillut tämän viikon ja siten missannut koko spektaakkelin.


Kevään myötä täällä meillä kotona on köynnöskasvi aivan villiintynyt tai vähintään kesysti riehaantunut ja kasvaa nykyään rehvakkaasti lähes kattoon asti. Tarkkaavainen katselija huomaa myös, että jotain siellä yritetään idättää. Katsotaan kesemmällä, tuleeko tulosta.

Tässä kotoillessa on ollut aikaa kuunnella ja lukea kirjoja sekä katsella netflixiä ja näissä on usein törmätty myös tässä bloggauksessa pian seuraavaan kerronnalliseen keinoon, eli takaumaan. Joululahjaksi talouteemme tuli uusi wokkipannu. Otin siitä tällaisen hieman taiteellisemman kuvan.

Uudempi uutuus täällä onkin sitten uusi jääkaappipakastin-kombo. Kuten huomaatte se aika hieno ja lisäksi musta. Jos nyt ihan totta puhutaan, ei se täydellisesti istu täällä muuten hallitsevaan retro-tyyliin, mutta toisaalta jos on tarpeeksi hämärää, mustaa ei huomaa lainkaan. Lisäksi se on varsin energiatehokas A++.

Jos on kovin hämärää, niin ainakin kodin ulkopuolella, jonne huomenna taas pääsen seikkailemaan, on usein onnettomuuksien välttämiseksi syytä näkyä. Sitä varten hankin tällaisen kivespussilampun. Aika hieno, eikö? Toimii myös polkupyörän takavalona. Tämän kun virittää satulaan, niin taakse jätetty kilpakumppani ihmettelee, että kylläpä tuolla kassit roikkuu ja loistaa ja siitä hämmentyy niin, että ei enää pääse imuun ja tipahtaa auttamatta kärkikamppailusta.

Eipä tässä tänään muuta, pysykää terveinä tai jos ette pysy, niin sairastakaa lieväoireisesti ja nauttikaa kotoilusta. Hösteniä vaan ja bloggailemisiin!!!!

PS: Jonkun tuttuni tai vastaavan mummo joskus kehotti varomaan ihmisiä, joilla on mustat jääkaapin ovet. Varmaan aiheellinen varoitus tai sitten hän vain siteerasi väärin J.Karjalaista. Mistä niistä mummoista tietää.

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Peruna

Potteroloo pottuset ja sen mieliset!!!!

 

Asioilla saattaa joskus olla hämmentävältä tuntuvia yhteyksiä, mutta valveutuneelle sekä mieleltään ja hengeltään valppaalle ne ovat lopulta itsestään selviä. Niin tälläkin kertaa.


Tänään ja eilen olisi ollut Sodonkurjuumarkkinat, mutta eilen kävin sienimetsällä ja tänään olin kiireinen saalistani kuivurissa hurruutellessani, joten en päässyt paikalle. Sen sijaan päätin poiketa läheisellä parkkipaikalla kuin sattuman oikusta olleessa Sahanperän Savotta -tapahtumassa ja siellä tarkemmin Lapin sieniseuran osastolla. Miten tämä nyt liittyy muotiblogiin, saattaa joku kysyä? No esimerkiksi siten, että päälläni minulla oli uusin paitani, eli tällainen Tubro-yhtyeen kannatuspukine. Kuvassahan on selvästikin peruna. Ja perunahan on satoa. Sattumaako? Tuskin. Tietenkin minulla oli myös takki päälläni, mutta siitä olisi ollut tyhmä ottaa kuva, koska paita ei olisi silloin näkynyt.


Mutta mikä tuo sienihomma nyt on? Ei liity mihinkään, missä on uusia vaatekuvia, voisi joku huokaista. Kyllä se liittyy, asiaa on lähestytty hienovaraisesti. Toisiksi uusin vaatteeni on nimittäin kumisaappaat, joka on suosittu jalkinevalinta sienimetsällä. Syksyisessä metsässä on usein märkää, jolloin on kätevää olla myös tällaiset vedenpitävät housut.

Sen lisäksi, että nämä housut pitävät vettä, on niissä toinenkin ominaisuus, joka myös lisää niiden käyttökohteita huomattavasti. Ne saa nimittäin, kuten kuvasarja kertoo, nykäistyä oikein kätevästi ja vikkelään pois jalasta, mikä tekee niistä erinomaiset pre-party -housut. Koska Jonnet ei vältsiin muista, kerrottakoon heille, että Jackass -TV-sarjassa oli Party Boy -hahmo, joka hyvän biletyssauman huomattuaan vapautui salamannopeasti ylimääräisistä vaatteista ja alkoi tanssia.

 

 

Mikä sitten olisi sellainen tilanne, että salamana pitäisi alkaa rabata eli raivobailata? Esimerkiksi se, jos joku ujuttaa kasettisoittimeen tämän uusimman hankintani, eli Hammond Hitsin. Tämä kuva on muuten otettu perunalla.

Ja onhan se nyt kätevää, jos sateella menee vaikka vilkkuvalodiskoon ja portieeri ovella toteaa, että ei noissa housuissa, niin voi äkkiä vetäistä sadekerroksen pois ja astella sisään like a boss. Kumisaappaista ei ovella sanota mitään, ne ovat täällä Rovaniemessä ihan validit yökerhojalkineet. Tubro-paita taas on niin hieno, että se päällä saattaisi saada turpaansa, mutta peruna maanläheisenä elementtinä pelastaa.


Hyvää syksyä ja bloggailemisiin!!!!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Täsmäisku kesään 2021

 


Kerböttens vaan kevätkääryleet ja muu kevätväki <<<333

 

Aurinko paistaa, hiekka pöllyää ja jonnet skedeää parkkiksella: aah se tuntuu ilmassa, on siis kevät ja sitten on kesä. Tässäpä tulee siis pari täsmävinkkiä kesään 2021.

Ajat ovat olleet sellaiset, että Lada Nivan hankkiminen ja omavarainen ruokatuotanto ovat varmaankin alkaneet kiinnostaa yhä useampia. Meillä on panostettu erilaisten syötävien juttujen kasvattamiseen jo pitemmän aikaa. Tässä pari poimintaa aiheen tiimoilta.


Muistatte ehkä, että minulla oli jo edellisessä asunnossani tällaisia antiikkituoleja. No antiikissahan huonekalut tehtiin sillä lailla kunnolla, että ne olivat paitsi kestäviä, myös monikäyttöisiä. Tämäkin tuoli toimii erinomaisesti kukka- tai tällä kertaa yrttipöytänä.

 

Huomatkaa myös kasvien tunnistamista helpottavat pyykkipojat. Jos tämä idea ei ole peräisin Strömsöstä, niin sitten se on jostain muualta. Mutta kyllä pitäisi olla Strömsöstä. Pulla tuoksuu nytkin tänne olohuoneeseen asti. Ja toinen huomatkaa myös homma tässä on tuo seinässä oleva kolhu tai mikä lie. Eikös olekin aika rustiikkinen meno!


Antiikistahan ovat tuttuja myös leijuvat puutarhat. Niinpä samaan kokonaisuuteen sopii saumattomasti tällainen amppelissa riippuva yrttiruukku. Amppeli on ainutlaatuista ounasjokivartelaista käsityötä, eli tehty tässä samalla sohvalla, missä nyt kirjoitan.

Reiluun vuoteen ei ole tarvinnut juuri muita vaatteita, kuin pitkät sarjakuvakalsarit. Pitempiaikaiset seuraajani varmaan muistavat, että minulla kahdet sellaiset, jotka ovat vieläpä peräisin viime vuosituhannelta. Siitä syystä en ole ostanut aikoihin uusia vaatteita eikä siten ole ollut liiemmin esiteltävää tässä blogissakaan. Nyt kuitenkin hankin kesää varten eräänlaisen täsmäohjuksen, jos niin voi sanoa. Miksei voisi?


Valveutuneimmat ja vähinten dementoituneet lukijat varmaan muistavat, että viime keväänä ja alkukesästä täällä pohjoisessa oli valtavat tulvat. Vesi oli noussut kaduille ja ties minne. Tänä vuonna ei ehkä ole luvassa aivan vastaavaa, mutta vaikka olisikin olen varautunut. Ostin nimittäin uudet kahluuhousut. Pienet tai keskisuuretkaan tulvat eivät tunnu missään, kun näissä painaa menemään! Epäilemättä tulevaisuuden muotivaate, kun ilmasto lämpenee ja luonnonmullistukset vain lisääntyvät.

Edellä jo sivuttiin monikäyttöisyyttä antiikkituolin yhteydessä ja tottahan vaatteissakin kannattaa panostaa monipuolisuuteen. Nämä kahluuhaalarit ovat käytännöllinen ja tyylinmukainen asuste myös sitten, kun taas aletaan järjestää kyläjuhlia ja hilly billy -festivaaleja. Banjo soi ja jalat pysyvät kuivina, tulvi juhlapaikka sitten mistä nesteestä tahansa. 



Siinäpä kaikki tällä kertaa, bloggailemisiin ja rustiikkista kevättä!!